Turnaussäännöt

Turnaus­säännöt 2021

Turnaussääntöinä noudatetaan Suomen Palloliiton vuoden 2021 Kaikki Pelaa -sääntöjä.

Kaikki Pelaa -säännöt (Palloliitto virallistaa pelikauden 2021 säännöt).

Virallistetut otteluajat ovat seuraavat

Sarjakohtaiset peliajat löytyvät Peliaika- ja tapa sivulta

Talviturnausten virallistetut otteluajat löytyvät T12 talviturnaus-sivuilta ja T13 talviturnaus-sivuilta.

Aikataulut

Otteluiden puoliaikojen välissä on vain noin minuutin tauko. Joukkueiden tulee olla pelivalmiina oman kentän läheisyydessä välittömästi edellisen ottelun päätyttyä. Näin varmistamme aikataulun säilymisen.

Pelipaidat

Otteluohjelmaan vierasjoukkueeksi merkitty joukkue on velvollinen vaihtamaan pelipaitaa tai käyttämään liivejä, mikäli erotuomari näin vaatii.

Vaihdot

Kaikissa ikäluokissa sallitaan edestakaiset vaihdot. Vaihdot suoritetaan pelikatkojen aikana joukkueen vaihtopenkin kohdalta. Vaihtoon tulevan pelaajan tulee myös poistua kentältä vaihtopenkin kohdalta, mikäli kyseessä ei ole loukkaantuminen.

Kilpailusäännöt

Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa pelisäännöt. Voittanut joukkue saa kolme pistettä, hävinnyt nolla pistettä sekä ottelun päättyessä tasan kumpikin joukkue saa yhden pisteen.

Järjestyksen sarjassa ratkaisee:

  1. Pisteet
  2. Keskinäinen ottelu (t) *
  3. Sarjan maaliero
  4. Sarjan tehdyt maalit
  5. Arpa

*Tasapistetilanteessa ratkaistaan joukkueiden paremmuus SPL:n kilpailusääntöjen mukaisesti: Tasapisteissä järjestyksen ratkaisee (kohta2 yllä)

  1. Joukkueiden keskinäisten otteluiden pisteet
  2. Joukkueiden keskinäisten otteluiden maaliero
  3. Joukkueiden keskinäisten otteluiden tehdyt maalit

Mikäli järjestystä EI voida ratkaista kohdan kaksi mukaisesti, ratkaisee järjestyksen sarjan maaliero. Mikäli järjestystä ei voida maalierollakaan ratkaista, ratkaisee järjestyksen sarjassa tehdyt maalit. Jos järjestystä ei voida ratkaista edellä mainittujen mukaan, ratkaisee järjestyksen ARPA. Turnauspäällikkö suorittaa arvonnan kenttävastaavan avulla, kyseisten joukkueiden edustajien läsnä ollessa. Mikäli turnauspäällikkö on estynyt saapumaan paikalle, suoritetaan arvonta kilpailupäällikön johdolla samalla tavalla, kuin turnauspäällikön kanssa olisi toimittu.

Jatko-otteluissa tasatulokseen varsinaisella peliajalla päädyttäessä suoritetaan rangaistuslaukauskilpailu kolmella laukaisijalla/joukkue. Jos tulosta ei saada näillä kolmella laukaisijalla/joukkue, kilpailua jatketaan yksi laukaisijapari kerrallaan, kunnes voittaja selviää. Samaa laukaisijaa saa käyttää uudelleen vasta, kun kaikki joukkueen pelaajat ovat laukoneet.

Kulmapotkut kaikissa sarjoissa kentän kulmasta, suorana.

Paitsiot ovat voimassa normaalisti ikäluokissa T15-T12 sarjoissa. Aluepaitsiosääntöä noudatetaan T11-10 sarjoissa.

Varoitukset ovat käytössä turnauksen otteluissa. Kentältä poisto aiheuttaa seuraavan ottelun pelikiellon. Keltaiset kortit eivät kerry, joten erillisissä otteluissa saadut kortit eivät aiheuta pelikieltoja. TE ja TF -sarjoissa ei keltaisia kortteja käytetä. Näissä sarjoissa käytössä on vihreä kortti. Lisäksi näissä sarjoissa voidaan pelaajaa varoittaa ja poistaa kentältä suullisesti. Näissä sarjoissa kentältä poiston jälkeen joukkue saa pelata täysilukuisena. Kentältä poistettu pelaaja on sivussa ainoastaan käynnissä olevan ottelun.

Yli-ikäisyys

Turnauksessa saa peluuttaa Palloliiton sääntöjen mukaisesti kahta yli-ikäistä, luvan saanutta, pelaajaa kerrallaan kentällä. Yli-ikäiseksi pelaajaksi katsotaan pelaaja, joka on yhden vuoden turnausikäluokkaa vanhempi. Yli-ikäisiä pelaajia käyttävän joukkueen on ilmoitettava yli-ikäisyyksistä turnausjärjestäjälle (Kilpailupäällikkö).

Turnauksen Jury

Mahdollisissa kiistatilanteissa Jury toimii ratkaisijaelimenä. Jury käsittelee kiistat. Protesti tulee tehdä 30 minuutin sisällä ottelun päättymisestä. Protesti tehdään kirjallisena ja annetaan kentän tulosvastaavalle protestimaksun kera. Protestimaksu 150 €.

Kentän tulosvastaava toimittaa protestin tiedoksi turnauskansliaan yllämainitussa ajassa. Turnauskanslia kokoaa Juryn. Protestimaksu 150 € palautetaan, mikäli protesti hyväksytään.

Turnauksen Jury: Palvelupäällikkö Jenni Hannula, Kilpailupäällikkö Sami Kollanus, erotuomareiden edustaja sekä vierasjoukkueiden edustaja (arvotaan turnauksen alussa).

Erotuomarit ja pelinohjaajat

Lahden Erotuomarikerhon tuomarit ja FC Kuusysin koulutetut pelinohjaajat tuomitsevat Masto Cupin ottelut. Vaadimme asiallista käyttäytymistä kaikilta joukkueilta niin LEK:n erotuomareita kuin FC Kuusysin pelinohjaajia kohtaan.

Palkinnot

Tulospalveluun pelaajaluettelon määräaikaan mennessä täyttäneille osallistujille jaetaan turnausdiplomit. Sarjoissa, joissa kilpaillaan sijoituksista palkitaan kolme parasta joukkuetta mitalein, sekä sarjan voittaja joukkuepokaalilla. 7-9-vuotiaiden sarjoissa kaikille osallistuneille jaetaan osallistujamitalit. Jokaisesta joukkueesta palkitaan tsempparipelaaja, jonka kyseisen joukkueen valmentajat palkitsevat palkintojenjaon yhteydessä.

TURNAUKSEN SARJOISSA OLEVAT POIKKEUKSET

Leikkimaailma (7-9 vuotiaat)

Leikkimaailmaikäluokkia suosittelemme tutustumaan Palloliiton kaikki pelaa-sääntöihin mm. 5v5 pelien rajaheitoista, avauksista, lisäpelaajista.

SPL II-taso

PELIOIKEUS JA PELUUTTAMINEN TURNAUKSESSA

Turnauksissa ei ole rajoitettu joukkueen pelaajamäärää. Suosituksena on, että 11v11 pelimuodoissa joukkueessa on enintään 20 pelaajaa, ja 8v8 pelimuodon turnauksissa enintään 16 pelaajaa. Pelaajien numerointi tulee olla sama koko turnauksen ajan. Kaikissa sarjoissa II-tasolla on käytössä edestakaiset vaihdot. Kaikkien turnaukseen osallistuvien pelaajien on saatava pelata turnauksessa vähintään yksi kokonainen puoliaika.

VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT

Mahdolliset varoitukset ovat turnauksessa ottelukohtaisia. Kentältäpoisto kahdella varoituksella aiheuttaa yhden ottelun pelikiellon. Myös suorasta kentältäpoistosta aiheutuu yhden ottelun pelikielto, ellei erotuomari tee raporttia erityisen törkeästä rikkeestä. Tällöin kilpailun jury voi tuomita muita rangaistuksia.

JATKO-OTTELUT

Jos jatko-ottelu päättyy tasan, voittaja ratkaistaan suorittamalla rangaistuspotkukilpailu. Rangaistuspotkukilpailu suoritetaan viidellä laukojalla. Mikäli viiden laukojan jälkeen kilpailu ei ole ratkennut, jatketaan pelaaja kerrallaan ”äkkikuolema” menetelmällä. Kaikki laukojat valitaan varsinaisen peliajan päättyessä kentällä olleista pelaajista. Samaa laukaisijaa saa käyttää uudelleen vasta, kun kaikki joukkueen pelaajat ovat laukoneet.
Turnauksen finaalissa pelataan tasatuloksen sattuessa 2 x 10 min jatko-ottelu.

Naiset harraste

5v5 pelimuoto

  • Kenttäkoko 1/4 (noin 25 x 45m), juniorimaalit (2m x 5m)
  • Maalipotkussa tai maalivahdin avaamisessa ei rajoitteita.
  • Maalipotkun saa potkaista mistä tahansa rangaistusalueelta. Maalipotkussa vastustajan pelaajien oltava vähintään 5,5m pallosta ja rangaistusalueen ulkopuolella.
  • Vapaapotkuissa muurin oltava vähintään 5,5m päässä pallosta tai maalirajalla.
  • Rangaistuspotku suoritetaan keskeltä rangaistusalueen rajaa, 8 metrin päästä maalista.
  • Maalia ei saa tehdä suoraan alkupotkusta.
  • Ei paitsiota

7v7 pelimuoto

  • Kenttäkoko 1/2 (noin 60 x 45m), juniorimaalit (2m x 5m)
  • Maalivahti ei saa missään pelitilanteessa avata yli kentän puolirajan. Mikäli maalivahti pelaa pallon yli puolirajan, ilman että pallo koskee ketään pelaajista, tilanteesta tuomitaan vastustajalle epäsuora vapaapotku keskirajalta.
  • Maalipotkun saa potkaista mistä tahansa rangaistusalueelta. Maalipotkussa vastustajan pelaajien oltava vähintään 5,5m pallosta ja rangaistusalueen ulkopuolella.
  • Ei paitsiota

Naiset enemmän pelanneet

  • Joukkueessa saa pelata rajattomasti sarjoissa pelaavia pelaajia.

Naiset vähemmän pelanneet

  • Joukkueessa EI saa pelata virallisissa sarjoissa pelaavia pelaajia. Turnaus on tarkoitettu nimenomaan harrastetason joukkueille, joilla ei ole kilpailutaustaa.