Talviturnauksessa tunnelmaa

Masto Cup sponsored by Tykkimäki -turnausperhe laajentui vuonna 2021. Vuodesta 2004 lähtien Masto Cup-turnaus on järjestetty vuosittain Lahden alueella, ja elokuisen turnauksen kasvu on ollut mahtava. Alkuvuosien muutaman kymmenen osallistuvan joukkueen turnauksesta on muodostunut useiden joukkueiden kauden kohokohta. Menneenä elokuisena viikonloppuna (2021) Lahteen suuntasi lähes 270 joukkuetta nauttimaan turnaustunnelmasta.

Turnausperheen laajentuminen tuntui varsin luontelvalta, korona-ajasta huolimatta. Tärkeintä on tarjota laadukkaita pelejä laadukkaissa, hyvissä olosuhteissa. Helmikuussa 2021 oli alunperin tarkoitus järjestää kaksi viikonloppua, johon oli osallistumassa yhteensä 40 joukkuetta, mutta valitettavasti kevään koronatilanne ei tätä sallinut.

Joulukuussa 2021 päästiin kahtena viikonloppuna pelaamaan poikien ensimmäiset Masto Cup-turnaukset ja nyt kuluvana viikonloppuna onneksemme turnaus on käynnissä myös tyttöjen osalta.

Perjantaina 4.2. käynnistyi siis ensimmäinen tyttöjen Masto Cup-turnaus, ja tunnelma Pajulahden hallissa on mahtava. Jokainen saapunut joukkue pääsi perjantaina pelaamaan turnauksen ensimmäiset pelit ja viikonlopun väljä otteluohjelma tarjoaa saapuville joukkueille aikaa nauttia joukkueen pelaajien seurasta.

Otteluiden tuloksia ja otteluohjelmaa pääset seuraamaan täältä.

Koronatilanteesta johtuen emme valitettavasti yleisöä voi halliin ottaa, mutta useampi joukkue viikonlopun aikana kuvaa striimauspalveluihin pelejä, joista voi nauttia myös kotisohvalla.

Samalla kannattanee kurkata ilmoittautumiset kuntoon myös elokuiseen pääturnaukseen. Mukana on jo lähes 120 joukkuetta, ja vauhti tuntuu mukavasti ilmoittautumisten suhteen taas kiihtyvän. Tietoa pelattavista sarjoista näet täältä. Ja ilmoittautumaan täältä.

Masto Cup